Monelle kasinopelaaminen on tänä päivänä harrastus ja viihteen kuluttamisen muoto siinä missä mikä tahansa muukin asia. Yhä useampaa myös kiinnostaa aloittaa uusi harrastus, mutta sivustojen turvallisuus saattaa huolestuttaa. Digitalisaation myötä sivustojen turvallisuudesta voidaan jatkuvasti huolehtia entistä paremmin, ja nykyaikaiset kasinot pitävätkin tiukasti huolta siitä, että niiden tarjoama ympäristö on varmuudella luotettava
Vielä noin kymmenen vuotta sitten epäluotettavia sivustoja oli markkinoilla nykyistä enemmän. Tänä päivänä alaa kuitenkin säädellään niin ulkoa päin kuin sisältä käsinkin sen verran tiukasti, että huijaussivustoihin törmääminen on varsin epätodennäköistä. Varuillaan on silti fiksua olla, asioit sitten nettikasinoilla tai verkkokaupoissa.
Jos valitset väärän paikan, törmäät todennäköisesti hakkereihin ja huijareihin kasinoilla pelatessasi. Sinun tulisi aina ottaa huomioon oma turvallisuutesi, silloinkin kun se liittyy hauskanpitoon. Olemme koonneet tähän lyhyen tietoiskun kaikille kasinoteknologiasta kiinnostuneille lukijoilemme.
Lue huomiomme läpi ja ota vinkit käyttöösi. Näin voit suojella rahojasi sekä henkilötietojasi parhaalla mahdollisella tavalla. Pidä siis alla lueteltuja seikkoja silmällä ja pelaa turvallisesti.
Etsi lisensoituja nettikasinoita
Jos haluat välttää pelaamisen epäluotettavalla kasinolla, sinun kannattaa valita
nettikasinot, joilla on oikeat lisenssit. Näitä sinulle tarjoaa suomalaiseen makuun esimerkiksi nettikasinot360 niminen sivusto. Sen taustalla toimiva tiimi etsii jatkuvasti uusia, hauskoja ja laadukkaita pelisivustoja, joissa sinun on turvallista pelata kerrasta toiseen.
Lisenssit ovat tärkein elementti, jota sinun tulee tarkastella uudelle, itsellesi entuudestaan tuntemattomalle kasinolle päädyttyäsi. Lisenssit kertovat siitä, minkä maan peliviranomaisen toimilupa kasinolla todellisuudessa on. Lisenssiviranomaisten toiminnan tarkoituksena on suojella jokaista pelaajaa mahdollisilta riskeiltä omien tietojen ja rahojen menettämiseen liittyen.
Jos sivustolla ei ole selkästi ilmoitettu lisenssintarjoajan ja lisenssin tietoja, suosittelemme välttämään sitä. Parhaita sivustoja ovat sellaiset, jotka toimivat digitaalisesti fiksusti ja jakavat tietoa lisenssistään linkkien muodossa. Voit siis parhaassa tapauksessa päästä siirtymään linkistä suoraan lisenssin virallisiin tietoihin.
Varmista, että valitsemallasi kasinolla on tunnetun organisaation myöntämä lisenssi. Tunnettuja, hyviä vaihtoehtoja ovat Malta, Viro ja Curacao.
Lue arvosteluja kasinoista
Useimmilla nettikasinoilla on arvosteluja pelaajilta, jotka ovat käyttäneet sivustoa aiemmin. Näitä arvosteluja voit löytyää suoraan nettikasinon omilta sivustoilta, mutta ehkä luotettavimmat arvostelut löydät erilaisia kasinoita esitteleviltä sivustoilta, kuten jo mainitulta nettikasinot360:lta, sekä verkon keskustelupalstoilta.
Avosteluja kannattaa selata huolella ja tutustua siihen, miten valitsemasi kasino on arvioitu muiden toimesta. Arvosteluista saat selkeää tietoa sivustosta ja sen toiminnoista. Sinun on hyvä lukea läpi mielellään useita arvosteluja ennen talletuspäätöksen tekemistä. Jos arvostelut ovat positiivisia, voit jatkaa ja vastaavasti, jos arvostelut eivät ole mairittelevia, kannattaa sinun etsiä kokonaan toinen pelipaikka.
Pidäthän mielessä, että vaikka arvostelut olisivatkin pääosin positiivisia, se ei ole varma tae siitä, että juuri sinä tulet nauttimaan sivuston asiakkuudesta. Jokaisella meistä on omat mieltymykset ja tarpeet, joiden mukaan arvotamme eri kasinoita.
Tarkista kampanjat
Hyvä nettikasino tarjoaa uusille pelaajilleen tervetuliaisbonuksia. Bonukset voivat olla saatavilla tavallisesti esimerkiksi ttalletusbonusten tai ilmaiskierrosten muodossa. Myös käteispalautus on nykyisin varsin suosittu edun muoto luotettavilla kasinoilla.
Useimmilla kasinoilla bonustarjouksiin liittyy aina enemmän tai vähemmän sääntöjä ja ehtoja. Jokaiseen tarjoukseen on syytä tutustua tarkasti, jotta olet varma onko kampanja aidosti sellainen, johon sinun kannattaa liittyyä.
Toisinaan luotettavinkin kasino voi markkinoida omia kampanjoitaan siten, että varsinaiset säännöt ja ehdot jäävät epäselviksi. Silloin voit vahingossa käyttää etua väärin ja tämä taas voi johtaa edun ja sillä saavutettujen voittojen mitätöimiseen.
Valitse nettikasino, jolla on reilut bonukset niin määrältään kuin ehdoiltaan.
Mieti mitä maksutapaa käytät
Rahapelejä pelataan, jotta niistä voitetaan rahaa. Jotta voimme voittaa, on meidän panostettava myös omaa rahaamme ja sitä meidän tarvitsee siirtää omasta maksuvälineestämme kasinolle.
Turvalliset maksutavat ovat tärkeitä, kun valitset uutta pelipaikkaa itsellesi. Useimmat nettikasinot käyttävät tietenkin vain ja ainoastaan turvallisia maksuvaihtoehtoja. On kuitenkin olemassa useita erilaisia maksutapoja, joiden väliltä valilta itsellesi sopivimman ratkaisun.
Luotettavimpia maksutapoja tällä hetkellä ovat mm. verkkopankkimaksut sekä nettilompakot.
Varmista, että myös pelit ja pelivalmistajat ovat luotettavia
Luotettaville sivustoille pelit tulevat aina markkinoiden parhailta tuottajilta. Nykyisin ohjelmistontoimittajia on jo useita kymmeniä, ja yksittäinen kasino saattaa tarjota näiden kaikkien tuotteita valikoimissaan.
Jos tarvitset muutaman pelivalmistajan nimen, joita tarkkailla kasinoiden valikoimaa tarkastaessa, tsekkaa löytyykö sieltä esimerkiksi nämä: NetEnt, Play’n GO, Evolution Gaming ja Microgaming. Jokainen edellä mainittu pelivalmistaja on hyvämaineinen ja laatutuotteita valmiostava studio.
Miten pelien turvallisuus sitten varmistetaan kasinoilla? Ensinnäkin, sivustot toimivat suojatuissa ja salatuissa yhteyksissä, joten kolmansilla osapuolilla ei ole pääsyä tilillesi ei pelien aikana eikä pelaamisen ulkopuolella. Toiseksi, pelit pyörivät satunnaislukugeneraattoreilla.
Niiden toimintaa valvoo riippumaton taho eivätkä ulkopuoliset pysty vaikuttamaan pelien lopputulokseen. Tämä koskee sekä sinua pelaajana, kasinoa pelintarjoajana että pelivalmistajaa ja kaikkia muitakin mahdollisia tahoja.
Yhteenveto
Rahapelaaminen on yhä useamman harrastus ja tapa viettää aikaa netissä. Turvallisen pelipaikan löytäminen on ehdottoman tärkeää, sillä kukapa haluaisi menettää rahojaan jo ennen kuin niitä on ehtinyt edes vielä käyttää peleihin lainkaan? Omien tietojesi turvaaminen ja salaaminen on toki sekin aivan yhtä tärkeää.
Jotta voit varmistua siitä, että valitsemasi peliympäristö on turvallinen, olisi sinun muistettava kiinnittää huomiota kaikkiin tässä artikkelissa mainittuihin seikkoihin. Silti tärkein seikka kaikista on pelilisenssi. Kun lisenssin on luotettavalta viranomaiselta, ja useimmilla kasinoilla se näin juuri onkin, on alusta varmasti turvallinen ja voit luottaa siihen, että myös voitot maksetaan ajallaan.